sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tutoriaali: helpot koristelut kotivälineillä ja kahdella kynsilakalla

Monen lukijan toiveesta tuto, jossa käytetään vain kynsilakkoja ja kotoa löytyviä välineitä. Tuton piti olla helppo toteuttaa. Ajattelin yhdistää tässä uudet messuilta ostamani SpaRitual Vegaanilakat, joista lisätietoa edellisessä postauksessa. Kun swatch tikut ovat lopussa, pitää koostumusta testata tuton yhteydessä. Tämän takia värimaailma todella outo, eli suosittelen käyttämään omasta kaapista löytyviä itseään miellyttäviä lakkoja.

Tarvikkeet: kaksi kynsilakkaa, alusta (muovikansi, naistenlehti, leivinpaperi, alumiinifolio, lautanen jne) ja kaksi erikokoista tikkua, jossa pallo pää (pinni, dotting tool, meikkisiveltimen väärä pää, käytöstä postettu kuumemittari jne.)


Lakkaa koko kynsi valitsemallasi värillä. Myyjä messuilla sanoi, että peittää kahdella kerroksella, joten tahalteen laitoin kaksi, jotta näätte kuinka ei ihan kahdella kyllä peitä. 


Ota toisen lakan sutiin vain vähän lakkaa ja tee kuvan mukainen sivusta toiseen sivuun tuleva aaltoileva viiva. Sen jälkeen ota lisää lakkaa ja lakkaa koko kynnen kärki.


Tässä alue lakattuna. Ota esiin pinnit tms. ja alunen.


Laita aluselle tippa lakkaa ja kasta pinni/dotting tool siihen ja paina kynnelle kuvan mukaisesti. Muista puhdistaa pinni lakasta ja ota esiin meikkisiveltimen väärä pää tai joku muu hieman isompi pyöreä pää.


Laita aluseen tippa lakkaa ja paina lakassa dipatun meikkisiveltimen väärällä päällä kynnen kärjen keskelle pallo. Sen jälkeen ota pinni taas esiin ja paina pienemmät pallot isomman pallon ympärille, jotta kuviosta muodostuu vähän kukan näköinen. Lopuksi laita näkymätöntä päällyslakkaa tai pikakuivattajaa.

Alla vielä käytetyt lakat:







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...