keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tutoriaali: värikäs sekoitus

Kylmyyden keskellä mennään kuitenkin kohti kesää, joka näkyy valon määrässä. Nämä kynnet ovat galaksikynsien tyyppiset, mutta keväisemmät. Nämä ovat siitä kivat koristelut, ettei näihin tarvitse taitoa vaan saa kaivaa oman lapsenmielisyytensä esiin. Mitään ihmellisiä välineitäkään tähän ei tarvitse, eli kotoa löytyvillä jutuilla pärjäät.

Tarvitset valkoisen lakan (ei välttämätön) kolme iloista lakkasävyä, luomiväri aplikaattirin (tai sienen palasen) ja muovialustan (tai leivinpaperia)


Lakkaa kynsi valkoisella. Anna kuivua kunnolla.


Ota tummin sävy ja tuputtele luomiväri aplikaattorin avulla epätasaisesti kynnelle.


Ota vaalein sävy ja tuputtele tätäkin epätasaisesti kynnelle. Välillä voi mennä tumman värin päälle ja välillä valkoiselle.


Viimeiseksi ota viimeinen sävy ja tuputtele aplikaattorin avulla loppuihin valkoisiin kohtiin, niin ettei valkoista enää näkyisi. Vaikka yksittäisen kynnen koristelu näin lähietäisyydeltä katsottuna vaikuttaa suttuiselta, tulee koristelusta hieno kun se on joka kynnessa ja päällyslakka päällä silottamassa.

Voit lisätä hilettä ja strasseja halutessasi koristeluun. Laita lopuksi päällyslakkaa/pikakuivattajaa, joka tekee pinnasta sileän.


Tässä vielä käytetyt värilakat: Color Club- East Austin , Essie-Lovie Dovie ja Color Club- The Uptown




11 kommenttia:

  1. Tosi ihania lakkaus idoita:) tulen taatusti kokeilemaan muutamia.

    http://veerajosefiinaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihanan värikästä näin keskellä talvea! :) Mä oon joskus muistaakseni tehnyt vähän tämän tapaiset kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on ihan hauskat. Muhun ei oo toistaseks iskeny galaksikynnet, ehkä synkkien värien takia, koska näistä tykkään.

      Poista
  3. Tuo aplikaattori onkin hyvä idea! niitä pieniä tulee aina luomivärien mukana, eikä niillä oikeasti tee yhtäään mitään luomivärin levityksessä:D siis uusiokäyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on. Pitää vaa varoo ku osassa voi irrota sitä sientä mukana, osasta ei irtoo ollenkaan

      Poista
  4. Hyvä tutoriaali! Menee ehdottomasti kokeiluun.

    VastaaPoista
  5. Kiva tuto ja ihanan kesäinen! :) Varmasti tulee joskus kokeiltua. Kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
  6. Tätä oli kiva kokeilla, ja varsinkin, kun yritän estää itseäni kynsiä pureksimasta! Kynnet ovat tällä hetkellä lyhyttäkin lyhyemmät, mutta kun tein tällaisen söpön kuosin niihin, niin ei tee mieli sitä tuhota. :) Tosin, jätin tuon valkoisen pohjan pois, ja sitä olisi kyllä kaivattu... Mutta, ihan hyvin toimii ilmankin! Käytin Lumenen Natural Coden sävyä 35 (Pink punk), Mavalan 302 (Jaipur) ja Maybellinen Colorama sävyä 749 (keltainen). Söpöt tuli! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...