lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kynsimiitti 16

Keväiset kynsimiitit luonani alkaa muodostumaan jo perinteeksi. Tänä vuonna oli jo kolmas kerta kun järjestimme miitin luonani Helsingissä. Järjestäni toimivat Nena, Laura, Veera, Hanna ja minä. Hyvällä tiimillä saatiin taas mukava miitti kasaan. Yhteensä meitä oli 16 osallistujaa, mutta kahdelle tuli esteitä matkalla niin 14 naisen voimin kokoonnuttiin hörhöilemään viime lauantaina. Miitti oli nyyttärimeiningeillä eli jokainen toi jotain ja pöytä notkuikin salaattia, pasteijoita, suolasia muffineeja, keksejä, hedelmiä, karkkia, sipsiä, suklaita ja Lauran tekemä ihana valkosuklaamansikkakakku. Näitä herkkuja tulikin syötyä koko päivä.

Miittipöytä ennen vieraita ja ruokia
Aluksi jokainen rustasi oman nimikylttinsä ja sen jälkeen pidettiin esittelykierros. Suurin osa olikin itselleni tuttuja, mutta ihanaa kun porukkaan oli löytänyt myös uusia kasvoja. 



 Tutustumisen jälkeen hyökättiin ruokapöytään ja vedettiin herkkuja navat paukkuen. Itsellänikin oli liian tiukka mekko päivän herkkuihin nähden ja loppupäivän saikin istua oman mahan vierellä.

Herkuttelun jälkeen jokainen sai vihjeen, josta löytää oman miittipussukkansa. Vihjeitä oli erilaisia:
"Minne vie pääkalloavain eteisen avainkaapista?"
"Tuliko hätä?"
"Suomalaista nakuilua"
"Ääntä kohden"
"Omena ei kauas puusta putoa"
"Kuuma"
"Kattoikkunan kirjallisuutta"

Oli hauska seurata kun kaikki lähtivät omiin suuntiinsa kulkemaan ympäri taloa niin sisällä kuin ulkonakin. Meijun paketti oli omenapuussa ja Kaisan lukollisessa postilaatikossa.


Tisena ohjelmana meillä oli Alias, jossa arvattavana oli kynsilakkojen nimiä. "Sugar Daddy" "Mint candy apple" "The man with the golden gun" "I snow you love me" "Flip flop fanttasy" "Kinky in Helsinki" jne. Ei ollut helppoa, mutta sitäkin hauskempaa. Tämän lisäksi kirppisteltiin lakkojen kanssa. 


Osan kanssa jaksettiin iltaan asti ja mukavaa kyllä oli. Rentoa höpöttelyä huippuseurassa. 


Tuossa vielä kuva kaikista miittipussien sisällöistä. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.



3 kommenttia:

  1. Oli mukavaa ja kiva kun pääsin mukaan! :)
    Miitissä oli sopivassa suhteessa ohjelmaa ja rentoa olemista :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihana oli, nuo kuvan kynnet ovat kyllä huippuja!

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihana oli, nuo kuvan kynnet ovat kyllä huippuja!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...